Viinimyymälä avoinna
ma-pe klo 9-16

Käymiskuja 1
82900 Ilomantsi

020 778 9230

Historiikki

Viinimyymälä Viinitorni | Historiikki |

 

 

Hermannin Viinitila on Suomen vanhin viinitila. Alan uranuurtajat Timo Kettunen, Arto Liimatta ja Harri Turunen perustivat PeltoHermanni Oy:n 1989 ja keskittyivät kotimaisen viinitila-ajatuksen eteenpäin viemiseen seuraavien vuosien aikana.
Hermannin Viinitila on Suomen vanhin viinitila.
Alkoholilain muutos vuonna 1995 mahdollisti marjaviinien valmistuksen ohella myös niiden myynnin. Hermannin Viinitilan toiminta on laajentunut voimakkaasti viime vuosina.

Hermannin ja Valamon luostarin yhdessä perustaman Valamon Viinihermannin kanssa nämä viinitilat hallitsevat huomattavaa osaa Suomen tilaviinimarkkinoista.

Määrätietoinen työ suomalaisen viininvalmistuksen parissa on tuonut Hermannin Viinitilalle myös tunnustusta:

 

1995 yritys sai ensimmäisenä viinitilana valtakunnallisen Pro Maaseutu -palkinnon.

1998 ensimmäinen viinitilalle jaettu maakunnallinen Vuoden Yrittäjä -palkinto Pohjois-Karjalan Yrittäjien toimesta.

2000 viinitilan Kiegu-ligööri palkittiin Vuoden Elintarvike -palkinnolla juomat sarjassa, ensimmäisenä alkoholituotteena koko kilpailujen historiassa.
Ensimmäinen kulta-
mitalilla laadustaan
palkittu kuohuviini.
2004 Hermannin kuohuviini sai ensimmäisenä suomalaisena kuohuviininä kultamitalin laadustaan Vuoden Tilaviini 2004 -kilpailussa.

2008 Hermannin Viinitila toi ensimmäisenä suomalaisena viinitilana markkinoille aitoa 22 karaatin lehtikultaa sisältävän kuohuviinin.

2009 Hermannin Viinitilan yrittäjille myönnettiin Suomen Yrittäjien kultaiset Yrittäjäristit kahdenkymmenen vuoden yrittäjyyden kunniaksi.